OPPISOPIMUS

Worker ja oppilaitokset kouluttavat oppisopimuksella uusia ammattilaisia esimerkiksi rakennus- ja teollisuusaloille yhteistyössä alan yritysten kanssa.

Tavoitteena on tarjota uusia urapolkuja ja työmahdollisuuksia, kouluttaa alalle sopivista henkilöistä tulevia huippuosaajia ja löytää alan yrityksille lisää osaavaa työvoimaa. Koulutuksia järjestetään ympäri Suomen, ja niitä voidaan räätälöidä tarpeen mukaan.

Koulutukset toteutetaan oppisopimuskoulutuksena työtä tehden, ja koulutusten alussa on kaksi teoriaopintoviikkoa. Koulutukset kestävät noin kuusi kuukautta ja koulutusten lopussa suoritetaan tarvittavat näytöt työpaikalla. Työntekijöille maksetaan koulutuksen ajalta alan työehtosopimuksen mukaista palkkaa.

Worker etsii oppisopimuskoulutukseen osallistuville yrityksille juuri sopivat ja motivoituneet työntekijät. 

Oppisopimuksen jälkeen työntekijät voivat jatkaa työskentelyä Workerin kautta tai siirtyä suoraan asiakasyrityksen työntekijäksi. Meillä on pitkä kokemus asiakkaille räätälöidyistä oppisopimuskoulutuksista, joiden kautta on saatu koulutettua asiakasyrityksille osaavaa työvoimaa. Olemme kouluttaneet jo vuosien ajan mm. telineasentajia, kattoasentajia ja eristys- sekä rakennuspeltiseppiä!