Yksikönpäällikkö liikenneasemalle

Myynti-, markkinointi-, asiakaspalvelu- ja kaupan alantyöt Luvia

Haemme liikenneaseman YKSIKÖNPÄÄLLIKKÖÄ St1-huoltoasemalle Luvialle.

Yksikönpäällikkönä hoidat tulosvastuullisesti oman yksikkösi toimintaa kokonaisuudessaan ja vastaat liikepaikkasi operatiivisesta toiminnasta. Tehtäviisi kuuluvat myös esimiestyö sekä suorittavaan työhön osallistuminen tiimisi kanssa.

Tehtävän kuvaus

Yksikönpäällikön tehtäviin kuuluvat muun muassa 
liikepaikan rahaliikenteestä, kontrollien ylläpidosta ja raportoinnista sekä tavararyhmähallinnasta vastaaminen
-kulunhallinnasta sekä tuloksesta vastaaminen
-asiakaskokemuksesta vastaaminen sekä asiakaskokemuksen kehittäminen
-liikepaikan miehityksestä vastaaminen

Yksikönpäällikkö vastaa työnjohtajana oman liikepaikkansa asiakaspalvelun laadusta, esimerkiksi huolehtimalla että henkilöstö tekee oikeita asioita oikeaan aikaan. Lisäksi yksikönpäällikön vastuualueeseen kuuluu huolehtia, että yksikkö toimii annettujen standardien ja ohjeiden mukaisesti ja että sille asetetut tavoitteet saavutetaan.

Hakijalta edellytetään:

-työkokemusta alalta tai alan koulutus
-esimieskokemusta tai esimieskoulutusta
-MS Officen perustaitojen hallintaa
-yhteistyökykyä ja halua noudattaa yhteisiä pelisääntöjä
-kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja yksikön johtamiseen tavoitteellisesti
-innostuneisuutta ja halua kehittää työympäristöä

Valitulle yksikönpäällikölle on tarjolla mielenkiintoinen ja monipuolinen työ kannustavassa työyhteisössä.

Mikäli kiinnostuit, älä epäröi jättää hakemusta!

Lisätietoja tehtävästä antaa Riku Humala p. 0500 663 166.

 

Työpaikan perustiedot

Haku alkoi : 07.02.2020

Haku päättyy : 23.02.2020 23:59

Työsuhde : Vakituinen, Kokoaikainen

Työ alkaa : Sopimuksen mukaan

Työn kesto : Yli 12 kuukautta

Paikkoja auki : 1

 

HAE TÄTÄ PAIKKAA