Alue :  | Uusimaa

Peltisepänliike Peltec Oulu Oy on rakennuspeltien ja julkisivutuotteiden valmistusta ja asennusta harjoittava konserni, jonka tytäryhtiöitä ovat Peltineloset Oy, Ohutlevyverhous Oy sekä Eleko Julkisivut Oy. Konsernissa työskentelee tällä hetkellä noin 50 alan ammattilaista.

Konsernilla on pitkälle automatisoidut kustannustehokkaat ratkaisut erilaisten tuotteiden valmistamiseen, sekä erittäin ammattitaitoinen henkilöstö. Tuotteiden valmistusta ja asennusta tehdään yli 30 vuoden kokemuksella.

Haemme Eleko Julkisivuille työnjohtajaa rakennuspeltien ja erilaisten julkisivutuotteiden asennusliiketoimintaan pääasiassa pääkaupunkiseudulle.

Työnjohtajana vastuualueesi ovat monipuoliset ja työnkuvasi kehittyy yrityksen mukana. Päävastuualueitasi ovat mm. uusien kohteiden aloitus ja niiden perehdytys työntekijöille, työmaiden etenemisen seuranta ja raportointi, työturvallisuudesta vastaaminen ja etenkin työsuhteen alussa myös asennustoimintaan osallistuminen oman työn ohessa. Lisäksi osallistut tarjouslaskentaan, hinnoittelun kehittämiseen, asennuskapasiteetin hallintaan, sekä toimit yritysten yhteyshenkilönä asiakkaiden suuntaan. Tässä tehtävässä toimit myös suorana esihenkilönä asentajille ja verstastyöntekijöille.

Miksi töihin Eleko Julkisivuille?

  • Konsernin nykyaikainen koneisto tarjoaa loistavat puitteet työnteolle
  • Ammattitaitoinen henkilöstö johdettavana
  • Vastuuta ja vapautta toimia omassa roolissa
  • Kehittymis- ja koulutusmahdollisuuksia
  • Mahdollisuus olla mukana nopeasti kehittyvän konsernin kasvutarinassa

 

Tehtävään edellytämme sinulta:

  • Asennuskokemusta
  • Kokemusta rakennusprojektin vaiheista työnaikaisine seurantoineen
  • Jämäkkää ja rauhallista työskentelyotetta sekä kykyä itsenäiseen työskentelyyn
  • Hyvää ongelmanratkaisu- ja organisointikykyä
  • Digitaalisten työkalujen hallintaa
  • Ryhmätyötaitoja ja valmiuksia esihenkilönä toimimiseen

 

Eduksi katsomme työnjohdollisen kokemuksen, kuvienlukutaidon sekä aiemman esihenkilökokemuksen. Voit kuitenkin hakea paikkaa myös ilman aiempaa työnjohdollista kokemusta ja ottaa seuraavan askeleen urallasi asennustöistä työnjohdolliseen rooliin.

 

Rekrytointia hoitaa Worker ja valittu henkilö tulee olemaan suorassa työsuhteessa Eleko Julkisivut Oy:hyn. Haethan paikkaa pikaisesti, sillä aloitamme haastattelut jo hakuaikana. Otamme kuitenkin huomioon kaikki hakijat hakuajan sisällä. Hakuaika päättyy 20.6.2022.

Haluatko lisätietoja? Vastaan mielelläni kysymyksiin: Mari Korpela, puh. 050 472 4765 tai sähköpostitse mari.korpela@workerfinland.fi

Worker on valtakunnallinen työelämän asiantuntija ja olemme henkilöstöpalveluiden reilu kumppani. Meiltä löydät töitä ja työntekijöitä ammattitaidolla rakennus-, maarakennus- teollisuus-, logistiikka-, kiinteistö-, toimisto-, ICT-, sote-, ravintola- ja kaupan aloille. Kauttamme löydät työtä, koulutusmahdollisuuksia, henkilöarvioinnit sekä johdon ja henkilöstön kehittämispalvelut.